|
AJANKOHTAISTA
|
|
PANIMORAVINTOLA BEER HUNTER'SIN AMERIIKA VIIKKO 22.-28.2.2010 Panimoravintola Beer Hunter's on tehnyt sopimuksen Kanadalaisen panimolaitteita valmistavan yrityksen kanssa pullotuslaitteiston toimittamisesta Poriin. Voimme siis tulevaisuudessa olla taas ylpeitä nauttiessamme porissa pullotettua olutta. Palkituin oluemme Muflonator niitti jälleen kunniaa Helsinki Beer Festival 2008:ssa saamalla hopeaa pienpanimoiden pohjahiivaolut sarjassa. Muflonator on 6,5% tumma paahteinen tuplaBock. Tämän vuoden olueksi valittiin Lammin Sahti, Onneksi olkoon! Porin vanhimman panimoravintolan varteen on kertynyt jo kunnioitettavat 10 vuotta, jona aikana taas tuhannet ja tuhannet tyytyväiset asiakkaamme ovat saaneet tuta lämpöisen ja hullun hauskan fiiliksemme ja maukkaat oluemme. Senpä takia Panimomme valmistaa juhlaa varten erityisen juhlaoluen. Olut on edesmenneen ylipanimomestari Boris Orlon käsialaa, jonka resepti on kaivettu arkistojen kätköistä ja valmistettu erityisellä tunteella. Kuusitoista kotimaista pienpanimoa on perustanut Pienpanimoliitto ry:n. Liiton tavoitteena on kohottaa pienissä panimoissa valmistettujen oluiden, sahdin, siidereiden sekä muiden juomien arvostusta, parantaa niiden markkinointia sekä vahvistaa alan edunvalvontaa. Suurina haasteina ovat myös kotimaisen oluttyylin löytäminen ja valmistusperinteen vaaliminen. Pienpanimoliiton tärkein tavoite on vapauttaa panimoiden omien tuotteiden ulosmyynti valmistuspaikalta. Panimoravintola Beer Hunter'sin Mika Heikkinen valittiin Pienpanimoliiton hallitukseen. Panimoravintola Beer Hunter's järjestää joka vuotisen Oktoberfestinsä taas samaan aikaan Halloween juhlien kanssa, alkaen perjantaina 2.11.2007 klo 18:00 Oktoberest Muflonin tapituksella. Bileet jatkuvat nahkahousisine tarjoilijoineen aina lauantaihin asti jolloin mukaan saadaa Halloweenmäisempääkin ilmettä. Panimoravintola Beer Hunter'sin toisen pokeri turnauksen voittoon ylsi hienon finaalin päätteeksi Ari Levomäki, joka pelasi heads up:in vastatusten Heikki Huhtalan kanssa. Palkintona Ari pääsee pelaamaan Helsingin casinolle. Onnea voittajalle! Seuraava turnaus alkaa viikon tauon jälkeen torstaina 3.5.2007. Tervetuloa pelaamaan ja voittamaan. Suuren kysynnän vuoksi jatkamme pokeriturnauksia. Uusille pokerisivuille pääsee ylälaidan linkeistä ja täältä. Tutnauksen voittoon selvisi finaalissa käydyn kovan kamppailun jälkeen Jukka Jouensuu, joka siis onnellisena lähti pelaamaan Grand Casino Helsinkiin 200 € pokeriturnausta. Jukka selviytyikin hienosti 14. kovasta 50 hengen pelaajaryhmästä, Palkintoa ei hellinnyt, mutta taitoa karttui nuorukaiselle varmaankin yllin kyllin, joten tulevaisuudessakin Jukka on kova luu pokeripöydissä. Vanhat pokerisivut löydät täältä. Torstaina 22.6.2006 aloitamme Real alen (brittiläistä tuoreolutta, joka kypsyy ja kehittyy vielä tynnyrissä) entistäkin ajoittaisemman tajoilu. Tarkoituksenamme on viikoittain, aina torstaisin tapittaa uusi britti herkku. Myynnissä olevat ja tulevat real alet löydät olutlistalta ja POSbeer.org:Real ale watgh sivustolta. Helsinki Beer Festivaalit Helsingin kaapelitehtaalla, Panimoravintola Beer Hunter's on mukana kahdella uutuusoluella, jotka julkaistaan samalla HBF:ssä että Beer Hunter'sissa. 13.-17.4.2006 Panimoravintola Beer Hunter'sin kolmannet Brittiolut-päivät ovat 13.-17.4.2006. Nyt huikeat viisi päivää Englantilaisia olut helmiä. Mukana ainakin kahta real alea, huikea määrä britti pullo-oluita sekä tietenkin hulvatonta menoa ja meininkiä, tuttuun tapaan! Mukana olevat real ale merkit ovat: Nethergate Brewery Old Growler 5,0 %
8.2.2006 alkaen klo 19:00 Jussipupu soittelee letkeää kesähumppaa keskellä helmikuun pakkasia.
|
|